10. joulukuuta 2011

Heta Voittaja 2011 -näyttelyssä 4.12.2011

Toisena näyttelypäivänä saavuimme messariin jälleen klo 8.30 maissa hyvin nukutun yön jälkeen. Scandic Espoo -hotellille kaikki pisteet koiraystävällisyydestä! Ei siis ollut mikään yllätys, että hotellin piha-alueilla oli ilta- ja aamupissatuksen aikana jopa hieman "ruuhkaa"...ja sunnuntaiaamuna hämmästyttävän paljon väkeä aamupalalla jo klo 7.30...! :-)
Heta ja Fiona vauhdissa illalla hotellilla.
Tällä kertaa länderien vuoro oli oman kehänsä viimeisenä, joten pitkän messaripäivän jälkeen päästiin ns. tositoimiin. Heta ja Tarja selvisivät mukavasti kehässä, vaikkakaan eivät pystyneet sunnuntaina lainkaan harjoittelemaan yhteistyötä. Tuloksena tällä kertaa hieno EH. Suurkiitos Tarjalle!!!


Paras narttujunnu oli myös sunnuntaina Hetan sisko Balle (Cierimon Ballerina). Ländereitä oli kaiken kaikkiaan kehässä hienot 17. kpl. Hetan sukulaisilla jälleen mahtava menestys, Popeda taas VSP ja tällä kertaa Hetan Foxi-äiti oli ROP!

Popeda (VSP) ja Foxi (ROP).
Kotimatkalle lähdettiin klo 16 maissa, kunhan ensin tehtiin shoppailukierrokset. Hetallekin löytyi joulupukin konttiin "aktivointilelu", ja joitakin herkkupussejakin taisi mukaan tarttua... :-)

Kiitokset matkaseurasta Leilalle sekä Fionalle, Caamokselle, Sandelle ja Nastalle. Ensi vuonna uudestaan! Lisää Hetan kuvia löytyy myös Care Bears kennelin blogista! Klik! :-)

Hetan arvostelu: "9 months. Young very feminine bitch. Correct type. Head is a bit short muzzle. A bit light ears. Excellent topline when standing. Well developed body. Correct angulated but could show her better in movements. Sweet temperament. A bit light colour"

Länderien tulokset: ROP: Jazzmo Foxtrot, VSP: Cierimon Barokki. Onnittelut Hetan äidille ja veljelle!