26. toukokuuta 2013

Länderitreffit Seinäjoella 18.5.2013!!

Lauantaiaamulla lähdimme klo 8 maissa ajamaan Lagu:n Hurtta -hallille Seinäjoelle, Pohjanmaan ensimmäisille länderitreffeille! Historialliseen tapahtumaan saapui tuttu porukka, eli Tanja & Lumo ja Syke Kaskisista, Jenna ja Sakke & Nafta ja Mosse Seinäjoelta sekä Heta Vaasasta.

Onnistunut päivä aloitettiin agitreeneillä, johon Tanja oli saanut Lagu:n Anne Huhtasen kouluttajaksi. Hetalle kyseessä oli tämän vuoden eka agitreenit. Leilan ollessa samaan aikaan ruotsinlapinkoirien treffeillä, oli Jennan ystävä Sandra ystävällisesti lupautunut treenaamaan Hetan kanssa. Agitreeneissä oli hauskaa ja kukin koirakko pääsi pariin otteeseen radalle. Tästä on hyvä jatkaa agitreenejä!

Sandra ja Heta vauhdissa agiradalla (hyppy-muuri-pituus).
Heta seuraa tarkasti Jennan ja Mossen menoa putkelle.
Tanja ja Lumo kuuntelevat Annen ohjeita.
Treenien jälkeen oli vuorossa pieni kävelylenkki koko porukan voimin, Hetakin lähti mielellään mukaan Sandran kanssa. Pilvettömältä taivaalta paistanut aurinko porotti kuumasti, joten koirakot käväisivät läheisellä Kyrkösjärvellä vilvoittelemassa, hurjimmat kastautuivat ihan kunnolla vilvoittavaan veteen... :-)
Länderiporukka yhteislenkillä, mahtava näky!
Sandra, Heta, Syke, Lumo ja Tanja.
Lenkin jälkeen otimme yhdessä näyttelytreeniä: jokainen koira kävi vuorotellen pöydällä "hipelöitävänä", sää oli sen verran tukahduttavan kuuma, että ns. kehässä juoksemiset päätettiin jättää tällä kertaa väliin.
Nafta -poika.
Syke ja Lumo.
Pohojalaaset luokkakuvassa: Lumo, Syke, Heta, Nafta ja Mosse.


Kaiken kaikkiaan mahtava ja hauska päivä hyvässä ihanien länderien seurassa!!
Kiitos Sandralle Hetan ohjaamisesta & lenkittämisestä. Kiitos myös kaikille muille mukana olleille sekä erityisesti Tanjalle kaikista järjestelyistä! Toivottavasti teemme tästä perinteen!!
 
Lue länderitreffeistä myös Naftan ja Mossen blogista --> http://naftanremmissa.blogspot.fi/